| Italia, Rimini |
|
|
|
|
Yleistä Riministä Rimini on italialainen kaupunki Emilia-Romagnan alueella, Adrianmeren rannikolla. Se on huomattavasti suurempi kuin sen naapurissa olevat turistikaupungit Riccione ja Cattolica. Asukkaita Riminissä on noin 140 000. Kaupungilla on pitkät perinteet, se on perustettu 268 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Ranskan vallankumouksen ja toisen maailmansodan aikana kaupungin rakennuksia tuhoutui paljon. Vuoden 1944 syksyllä kaupungissa alkoi voimakas jälleenrakentaminen. Tänä päivänä Rimini on sekoitus turismia ja paikallisia asukkaita. On syytä muistaa kuitenkin, että Riminissä aistii aidon italialaisen tunnelman, sillä alueen turisteistakin 90% on italialaisia. Nähtävyydet Riminin tärkeimmät nähtävyydet ovat pienessä ja tunnelmallisessa Vanhassakaupungissa. Vanhankaupungin pääkadun corso d'Augusto päässä on Augustuksen riemukaari, joka on rakennettu vuonna 27 eaa. Kaari on säilynyt uskomattoman hyvässä kunnossa yli 2000 vuotta. Vanhoja aikoja voi myös aistia piazza Tre Martiri aukiolla jossa Caesar piti puheen legioonalleen vuonna 49 eaa. Toinen tärkeä nähtävyys Riminin Vanhassakaupungissa on Tiberuksen kivisilta. Silta on rakennettu ajanlaskun alussa ja se on edelleenkin autojen käytössä. Riminissä on myös muita kiehtovia nähtävyyksiä kuten Rocca Malatestianan linnoitus ja Malastestojen temppeli. Kaupungin keskustassa ja lähiympäristössä sijaitsee monia renessanssi- ja barokkikirkkoja. Sinun ei tarvitse kuitenkaan tyytyä pelkästään Riminin nähtävyyksiin, sillä alueelta järjestetään retkiä läheiseen San Marinoon sekä kauemmaksikin kuten Venetsiaan ja Firenzeen.
![]() Ravintolat Italia on kuuluisa hyvästä keittiöstään. Ravintolatarjonta on laajaa Riminissä alkaen pizzerioista ja osterioista aina tasokkaisiin kalaravintoloihin. Ruuan hintataso on lähellä Suomen tasoa. Esimerkiksi pizza maksaa ravintolassa 6-10 euroa. Italialaiset pizzat ovat ehdottomasti maistamisen arvoisia. Pizzat eivät ole täytekakkuja kuten Suomessa, vaan pohja, juustokastike ja tomaattikastike ovat tärkeimmät asiat. Riminissä pizzat paistetaan yleensä aidossa puu-uunissa. Jos tilaat ravintolassa pihvin, niin saat pelkän pihvin. Mikäli haluat pihvin ranskalaiden ja salaatin kera niin sinun pitää tilata pihvi sekä lisukkeiksi salaatti ja ranskalaiset. Italialaiset syövät melko myöhään. Päivällisen he nauttivat 19.30-23.00 aikoihin, jolloin ravintoloihin saattaa olla jonoja. Kannattaa muistaa, että annoksen hinnan lisäksi sinun pitää maksaa kattausmaksu (coperto), joka on yleensä 1-3 euroa. Tämän lisäksi voit jättää tippiä. Iltaelämä kaupungissa ja sen naapurikaupungeissa on vilkasta. Ulkoilmabaarit ovat kasvattaneet suosiota viime aikoina ja niitä onkin tarjolla mukavasti. Kaupungissa on myös paljon baareja, mutta suurimmat diskot ovat keskustan ulkopuolella. Diskoihin on kuitenkin bussikuljetus keskustasta. Alkoholijuomat ovat melko kalliita. Olut maksaa noin 5 euroa ja drinkit 5-10 euroa. Ostokset Rimini on shoppailijan kaupunki. Kaupungin merkkiliikkeet ovat pääasiassa Vanhankaupungin pääkadulla corso d'Auguston varrella. Riminissä on myös tavaratalo Coin sekä suuri Le Befanen -ostoskeskus, jossa on noin 130 liiketta. Pienet liikkeet ovat pääosin suljettuina päivällä siestan aikaan, mutta ostoskeskus on auki silloinkin. Keskiviikkoisin ja lauantaisin kaupungissa järjestetään markkinat piazza Cavourilla. Hintataso on kuitenkin korkea yleisesti. Suosituimpia tuliaisia ovat oliiviöljyt, viinit, pastat, laukut, kengät sekä vaatteet.
![]() Rannat Riminin rantaviiva on koko kaupungin mittainen ja se jatkuu naapurikaupunkeihin. Rantaviiva on erittäin hyvin hoidettu ja ranta on pääosin miellyttävän loiva. Ranta on jaettu maksullisiin valvottuihin alueisiin. Rannoilla uinti edellyttää aurinkotuolin vuokraamista. Aurinkotuolit- ja varjo kahdelle maksaa noin 15-25 euroa yhteensä riippuen ajankohdasta ja kuinka lähellä rantaa tuolit ovat. Riminissä on myös maksuttomia ranta-alueita, mutta niillä ei ole tuoleja eikä palveluita. Kulkuyhteydet Liikkuminen Riminissä ja sen naapurikaupungeissa on helppoa ja edullista. Kaupunkien välillä ajaa ns. johdinauto numero 11, joka ajaa rantakatua pitkin noin 10 minuutin välein. Bussia varten pitää ostaa bussilippu esimerkiksi tupakkakaupasta. Euron lipulla voit matkustaa bussilla tunnin ajan, mutta kannattavampaa on ostaa kolmen euron päivälippu, joka on voimasssa vuorokauden. Muista leimata lippu kun astut ensimmäisen kerran bussiin! Taksilla liikkuminen on kallista Riminissä. Lyhyt matka keskustassa maksaa noin 15-20 euroa. Riminin junayhteydet lähikaupunkeihin ja kauemmaksi on erinomaiset. Ilmasto Adrianmeren rannalla vallitsee tyypillinen välimeren ilmasto. Kesällä lämpötilat ovat usein yli 30 asteessa ja joulukuussa keskilämpötila on noin 5 astetta. Joskus talvisin lämpötila laskee pakkasen puolelle. Heinä- ja elokuussa vesi on noin 26 asteista. Kuvia Italiasta Klikkaa tästä nähdäksesi kuvia Italiasta Matkakertomus Riccionesta Klikkaa tästä lukeaksesi matkakertomuksen Riminin naapurikaupungista. Majoituksia ja lentoja:
Supersaver (Kokoa oma matka) |




