| Kreikka, Korfu |
|
|
|
|
Yleistä Korfu on Kreikan saari Joonianmerellä. Korfu on kreikaksi Kerkyra. Nimi tulee kreikkalaisesta mytologiasta. Asukkaita saarella on noin 113 000 ja sen pinta-ala on 592 km². Saari on noin 65 kilometriä pitkä ja leveyttä on 4-30 kilometriä paikasta riippuen. Korfu on yksi Kreikan suosituimmista lomasaarista, jonka vuoksi matkailu onkin yksi tärkeimmistä elinkeinoista. Muita elinkeinoja ovat viinitarhat, oliivien ja hedelmien viljely. Saaren keskus on Kerkyra. Saaren tärkeimmän kaupungin nimi on Korfu ja sen vanha kaupunki on UNESCOn maailmanperintökohde. Korfun kaupungissa on huomattavissa selvästi brittiläinen siirtomaa-aika.
![]() Saarella on vaiherikas historia. Muinaisessa historiassa saari kuului antiikin kreikkalaisille, mutta myöhemmin saaren ovat miehittäneet mm. roomalaiset, ranskalaiset, venäläiset, bysanttilaiset sekä englantilaiset. Vuonna 1864 saari kuului taas Kreikalle. Vaiherikkaan historian vuoksi pääkaupungissa on nähtävissä vaikutteita mm. Britanniasta sekä Italiasta. Kreikkalaiseksi saareksi Korfu on yllättävän vihreä. Pohjoisosassa on oliivilehtoja, vehreitä laaksoja, lahtia ja poukamia. Eteläosa on karumpi. Saarta hallitsee kaksi vuorojonoa ja korkein kohta on 906-metrinen Pantokrator vuori. Rannat Saarella on pikkukivirantoja sekä hiekkarantoja. Saaren hiekkarannat sijaitsevat pääosin pohjoisosassa ja länsirannikolla. Länsirannikolla oleva Mirtiota on yksi Euroopan kauneimmista rannoista. Hienot hoidetut rannat ovat erittäin kansoitettuja lomasesonkien aikana, mutta luonnonvaraiset rannat ovat yleensä rauhallisempia. Rannoilla vuokrataan aurinkotuoleja- ja varjoja sekä rantojen läheisyydessä on paljon tavernoita eli ravintoloita. Ostokset Saaren parhaimmat ostospaikat sijaitsevat Korfun kaupungissa. Korfun vanhassakaupungissa on paljon mm. koruliikkeita ja uudessa osassa runsaasti merkkivaateliikkeitä sekä Marks & Spencer –tavaratalo. Suosittuja tuliaisia ovat m.. hopea, nahkatuotteet sekä oliiviöljy. Korfun hintataso on lähellä Suomen hintatasoa. Hinnat ovat ehkä hiukan alempia Korfulla kuin Suomessa, mutta merkittävää eroa ei ole.
![]() Ravintolat Kreikkalaiset kutsuvat usein ravintoloita tavernoiksi. Tyypillisiä ruokia ovat liha-sipulipata, lihavarras, miekkakala, katkaravut ja lampaankyljykset. Kreikassa lisukkeet kuten perunat ja salaatti tilataan erikseen. Korfun ylellistä ruokaa edustavat hummerit ja merianturat. Hotelleissa on usein tarjolla länsimaisempaa standardiruokaa. Ateria maksaa keskimäärin 15-20 euroa ruokajuomineen. Halvimmillaan ateria maksaa noin 10-15 euroa Tavernoissa. Gouvia on yksi saaren turistialueista ja siellä onkin runsaasti ravintolavaihtoehtoja. Gouviassa on myös hyvä iltaelämä, mihin kuuluvat musiikkibaarit, pubit sekä disko. Nähtävyydet Turistin kannattaa vierailla Paleokastritsassa, joka on kaunis alue Korfulla. Alueella on kuusi pientä poukamaan ja vesi on turkoosinväristä ja kirkasta. Poukamia reunustavat kukkulat, joilla kasvaa sitruunapuita, sypressiä sekä oliivia. Lisäksi alueelta löytyy 1500-luvulta peräisin oleva bysanttilainen luostari. Korfun kaupungin keskustassa on Esplanadi, missä sijaitsee vanha englantilaisten krikettikenttä, joka on käytössä edelleen. Kaikkein merkittävimmät tapahtumat järjestetään kyseisellä Esplanadilla. Korfun kaupungissa on Esplanadin lisäksi muita nähtävyyksiä. Kaupungissa sijaitsee mm. venetsialainen linnoitus sekä lahdella Pontikonissin saareke sekä Vlacheman kirkko. Noin kymmenen kilometrin päässä on Itävalta-Unkarin keisarinna ”Sissin” palatsi. Korfun kaupungissa on lisäksi kehuttu arkeologinen museo.
![]() Kulkuyhteydet Korfun kaupungista on hyvät bussiyhteydet eri puolille saarta varsinkin turistikohteisiin kuten Gouviaan. Gouvian ja Korfun välillä bussit kulkevat puolen tunnin välein matkailusesonkina ja matka maksaa 1,30 euroa. Kyseinen matka taksilla maksaa noin 15 euroa. Taksin saat kätevimmin tilaamalla sen hotellisi vastaanotosta. Muista sopia taksikuskin kanssa hinta etukäteen. Korfun satamasta lähtee päivittäin useita lauttayhteyksiä mantereelle Igumenitsaan. Matka mantereelle kestää noin kaksi tuntia ja se maksaa 8.50 euroa henkilöltä / suunta. Lisäksi Korfulta on lauttayhteksiä mm. Albaniaan, Paxokselle ja Antipaxoselle. Lomasesonkina turistien keskuudessa on suosittua osallistua retkille, jotka suuntautuvat esimerkiksi Pargaan tai Albaniaan. Kesäisin saarelta on neljä lentoa Ateenaan. Lento Ateenaan kestää vajaan tunnin. Harrastukset Korfu on turistikohde, joten saarella on tutut loma-aktiviteetit tarjolla. Suosituimpia ovat erilaiset vesiurheilulajit ja saarella tietysti on golfkenttä ( 18 –reikäinen) sekä tenniskenttiä. Ilmasto Korfun ilmasto on välimerellinen ja talvetkin ovat leutoja. Helteet alkavat jo toukokuussa ja kestävät lokakuuhun asti. Elokuu on kuumin kuukausi, jolloin lämpötila kohoaa lähes päivittäin 30 asteeseen. Yölläkin on lämmintä, noin 20 astetta. Merivesi on lämpimillään heinä- ja elokuussa. Kuvia Kreikasta Klikkaa tästä nähdäksesi kuvia Kreikasta Majoituksia ja lentoja:
Supersaver (Kokoa oma matka) |





